Missä keski-iän ylittänyt sinkku voi tavata elämänkumppanin?

Olen tehnyt erään havainnon tämän vuoden puolella toistuvasti; Keski-ikäiset ja erityisesti yli 50-vuotiaat sinkut kokevat, että sopivan kumppanin löytäminen on vaikeaa. Heidän elämässään ei ole välttämättä tilanteita, paikkoja tai foorumeita, jossa rakkaus voisi tupsahtaa eteen.  Saan ihan viikoittain yhteydenottoja etenkin tämän ikäryhmän naisilta, jotka haluaisivat löytää elämäänsä rakkauden. Epäilen, että varmasti on myös miehiä, jotka kaipaisivat seuraa pimeneviin iltoihin. Olen pohtinut, että kuinka juuri nämä miehet voisi tavoittaa, jotta kysyntä ja tarjonta kohtaisivat toisensa?

Kuva: Unsplash

Kuva: Unsplash

“Mietin joskus pääsenkö enää koskaan kainaloon”

Tämän ikäryhmän sinkut kertovat, että heidän toiveensa parisuhteesta ovat muuttuneet ja moni kaipaa jonkun jakamaan yhteisiä kokemuksia. He kaipaavat elämäänsä kumppania esimerkiksi harrastuksiin, matkusteluun tai ravintolaan. Eräs nainen totesi minulle, että arkena hänellä on päivisin vaativa työ ja iltaisin harrastukset, mutta viikonlopun tullen iskee haikeus; olisipa joku, jonka kanssa lähteä sienimetsään ja lämmittää sen jälkeen sauna. Ottaa lasillinen viiniä.

Lapset on saatettu tehdä jo entisessä liitossa, joten enää paineita perheen perustamiselle ei ole ja aikaa on omillekin harrastuksille. Usein keskusteluissa tulee ilmi, ettei viidenkympin ylittänyt sinkku välttämättä edes kaipaa yhteen muuttoa uuden puolison kanssa, koska omaan elämään on muodostunut tietyt rutiinit. Toki osa on myös sillä ajatuksella liikkeellä, että jos elämään astelee se oikea, niin myös yhteiseen kotiin asettuminen sopii.

Moni pitää parisuhteen löytämistä netistä epätodennäköisenä. Totta onkin, että esimerkiksi Tinder on pääasiassa yli parikymppisten paikka. Eräs mies kertoi minulle, että hän on huono chattailemaan ja monen naisen kanssa keskustelu kuivui nopeasti kokoon.
Tämän ikäryhmän sinkuille on myös ollut tähän asti vähemmän tapahtumia. Match by K:lla on kuitenkin suunnitteilla +45 sinkkutapahtuma. Haluan nyt aktivoida etenkin PK seudulla asuvia yli 40-vuotiaita miehiä, koska heille todella riittää kysyntää!


Hei sinä yli 45-vuotias nainen! Oletko huomannut, että 23.10 Helsingissä aloittaa jo toinen +45 Sinkkunaisten intensiiviryhmä? Lue edellisen ryhmän jäsenten kokemuksia ja lisäinfo TÄÄLTÄ!

Kuva: pexels.com

Kuva: pexels.com

Mökille, matkalle tai minne vaan!

Olitpa kiinnostunut sitten mökkeilystä, matkustelusta, lenkkeilystä, golfista, taidenäyttelyistä, koirista, patikoinnista, ruoanlaitosta tai siitä, että illalla voisi ottaa rennosti oman kullan kanssa. Jokaiselle on olemassa joku. Joku joka etsii juuri sinunlaistasi ihmistä!

Tutustumisen ei tarvitse olla vakavaa. Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa, sanottiin laulussakin. Ole avoin ja pilke silmäkulmassa ja katso mitä elämä eteesi tuo. Parhaimmassa tapauksessa pääset kokemaan jotain, joka ravistelee sydänjuuria myöden. Ihastumisen, joka nostaa sinut irti maanpinnasta ja saa perhoset lentelemään vatsassasi.
Toivottavasti voin auttaa sinua löytämään elämääsi uuden ihmisen.

Oletko tehnyt jo pre-matchin?

Pre-match (6,90€) on helppo tapa saada selville, voisiko palvelussani olla kysyntää juuri SINUNLAISELLE treffikumppanille. Pre-match on lyhyt kysely, jossa selvitän perustiedot sekä sinusta, että etsimästäsi kumppanista. Sen tekeminen ei sido sinua mihinkään, vaikka et haluaisikaan päästä treffeille myöhemmin kauttani.
Saat viestin sähköpostiisi 48h sisällä kyselyn täyttämisestä. Palvelen sinua henkilökohtaisesti, eli tarkistan kaikkien potentiaaliset matchit itse.