Asiakkaani tarina: Olisin hyvä ja rakastava äiti lapselleni

Asiakkaani halusi jakaa hänen tarinansa, jotta voisi toimia vertaistukena muille samassa tilanteessa oleville naisille. Sydämellinen kiitos hänelle.

Unelma omasta perheestä

Lapsuudessa minulla ei ollut mitään tiettyä unelma-ammattia, vaan haaveilin aina perheestä. Halusin neljä lasta. Olen itse kolmilapsisesta perheestä ja sisaruksista nuorin. Tosin nyt jo keski-ikää kolkutteleva 38-vuotias. Halusin neljä lasta, koska koin lapsena olevani eri porukkaa vanhempien sisarusteni kanssa. Heillä oli vain puolentoista vuoden ikäero, mutta minulla oli ikäeroa siskoihin 4 ja 6 vuotta. Olin siis se, jolla suoritettiin aina kaikki ihmiskokeet isosiskojen toimesta.

Kolmenkympin lähestyessä aloin miettiä, että ehkäpä olisikin pikkuhiljaa hyvä löytää puoliso, jonka kanssa perustaa perhe. Tuolloin, 29-vuotiaana aloin seurustella. Silloin mies oli sitä mieltä, että ei halua lapsia. Optimistina uskoin, että voisin kääntää hänen päänsä kun aikaa kuluu. En kuitenkaan halunnut painostaa häntä, koska mielestäni perheen perustamisen pitää olla molempien haave. Tunsin kuitenkin, että pikku hiljaa hän pehmeni ajatukselle. Yhdessä vaiheessa hänellä oli jopa nimi mielessä, jos lapsi olisi ollut poika.

Kuva: Unsplash

Kuva: Unsplash

Kun olimme seurustelleet kolmisen vuotta, otin lapsen hankinnan puheeksi. Olisin halunnut keskustella, milloin voisimme antaa lapselle mahdollisuus tulla. Puhuessani lapsihaaveistani mies meni aina jotenkin hämilleen ja sulkeutui. Lopulta turhauduin, koska hänellä ei ollut mielipidettä asiaan. Ajattelin, että tilanne vaatii kypsyttelyä ja päätin, että otan asian seuraavan kerran puheeksi puolen vuoden kuluttua.

Ei koskaan “hyvä hetki”

Minun olisi ehkä pitänyt ymmärtää jo aikaisemmin, että emme ole hankkimassa lasta yhdessä. Hänelle ei ollut koskaan ”hyvä hetki” lasta ajatellen. Kun olimme seurustelleet nelisen vuotta totesin, että en enää jaksa hakata asian kanssa päätä seinään. Jätin miehen ja ostin oman asunnon. Tuolloin aloin pohtia lapsen hankkimista yksin hedelmöityshoidoin. Päätin myös, että en aloita hormonaalista ehkäisyä enää koskaan ennen kuin olen saanut lapsen.

Pääsin kuitenkin opiskelemaan ja päätin siirtää lapsihaavetta hieman tuonnemmas. Voisinhan sitäpaitsi tavata vielä sen oikean, jonka kanssa perustaa haaveilemani perheen! Aloittaessani opinnot olin 34 –vuotias.

Ensimmäisen opiskeluvuoden lopulla olin ”Nainen hoitotyön asiakkaana” –kurssilla. Kurssin opettajana oli vanha kätilö, joka heti alkuesittelyssä kyseli opiskelijoilta onko heillä lapsia ja käytti usein synnyttäneitä oppilaita esimerkkinä. Kun kysyin opettajalta jotakin synnytykseen liittyvää hän vastasi, että ei sitä voi synnyttämätön nainen tietää. Se riipaisi todella syvältä. Hän myös korosti joka käänteessä kuinka 35-vuotiaalla on viimeiset hetket käsillä lapsentekoa ajatellen. Pidin loukkaavana sitä tapaa, jolla hän puhui vanhoista synnyttäjistä. Tunneilla mietin, että parin kuukauden päästä minäkin täytän 35 ja sen jälkeen voinkin unohtaa kaikki lapsihaaveet. Istuin tunnilla kyyneleitä pidätellen, koska tilanne tuntui niin epäreilulta.

Inseminaatio

Noihin aikoihin päätin, että hakeudun hedelmöityshoitoihin hieman ennen kuin opiskelut loppuvat. 2016 syksyllä gynekologin rutiinikäynnillä otin asian puheeksi lääkärin kanssa. Hän oli ystävällinen ja kannusti minua kovasti hakeutumaan hedelmöityshoitoihin. Gynekologi teki minulle laboratorioon lähetteen ja antoi ohjeita. Lapsen hankkiminen yksin konkretisoitui. Kyse oli niin isosta asiasta, että välillä minulle iski pakokauhu. Mietin, josko sittenkin tielleni osuisi se oikea mies, joka haluaisi itseni tavoin lapsia.

Niin kävikin, että tapasin miehen. Olimme tapailleen noin puoli vuotta, kun mies kertoi, ettei haluaisi enempää lapsia. Erosimme sovussa ja hän kannusti minua hedelmöityshoitojen suhteen. Olin toisaalta kiitollinen hänen rehellisyydestään ja tavallaan ymmärsin häntä, koska hänellä oli jo isot lapset entisestä suhteesta. Itse en halunnut hylätä ajatusta omista lapsista.
Päätin, että oli tullut se hetki, jolloin minun piti tehdä asian eteen oikeasti jotain! Tämä hetki oli viime kesänä. Otin yhteyttä kotipaikkakunnallani olevaan hedelmöityshoitoihin erikoistuneeseen klinikkaan ja sain ajan lääkärille. Hän oli kovin kannustava ja toiveikas sen suhteen, että onnistuisimme saamaan minut raskaaksi. Sain labratoriolähetteen, sekä reseptin lääkkeeseen, jonka tarkoitus oli kypsyttää munasoluja. Kävin myös laboratoriossa ja psykologilla, jossa kaikki yksin lasta suunnittelevat käyvät. Kun ovulaatiotesti näytti plussaa soitin klinikalle ja pääsin inseminaatioon. Inseminaatio on toimenpide, jossa kohtuonteloon ruiskutetaan puhdistettuja siittiöitä. Toimenpide oli hyvinkin koruton; Iso ruisku, jonka päässä pitkä katetri. Toimenpiteen jälkeen lähdin jatkamaan työpäivää. 

insung-yoon-369908-unsplash.jpg

Sitten alkoikin odottelu. Mielessä suunnittelin jo, miten sitten seuraavana kesänä lykkään pientä kääröä vaunuissa. Mietin millaisia vaatteita hänelle hankkisin ja mitä tarvikkeita saisin käytettynä tutuilta ja sukulaisilta. Koin jo kovasti olevani raskaana. Lueskelin vanhoja koulukirjoja ja mietin, miltä pieni blastokysti näyttäisi? Pari päivää ennen kuin minun oli tarkoitus tehdä raskaustesti, alkoivat kuukautiset. Kätilö suositteli tekemään raskaustestin, joten tein testin.

Se oli negatiivinen.

Pettymyksestä selviämistä

Vaikka tiesin, että ikäiselläni mahdollisuus tulla raskaaksi on 20 % luokkaa, muserruin täysin uutisesta. Olin siihen mennessä käyttänyt hoitoihin 2000 euroa ja mietin kuinka moneen yritykseen säästöni riittäisivät. Mietin, että raskautuminen ei voi millään onnistua, kun se ei nytkään onnistunut. Lähimmät ystäväni tiesivät hedelmöityshoidoistani ja kyselivät raskaustestin tulosta. En ollut etukäteen ymmärtänyt, kuinka vaikea heille oli kertoa, että hoito ei tuottanut tulosta. Joidenkin päivien jälkeen kokosin itseni ja ajattelin , että nyt vaan uutta putkeen ja seuraavassa kierrossa uusi yritys. Aloitin uudelleen munasoluja kypsyttävän lääkkeen, mutta parin päivän jälkeen havahduin miettimään kestänkö samanlaisen pettymyksen enää uudelleen? Päätin ottaa aikalisän ja antaa itselleni aikaa päästä yli pettymyksestä.
Syksy oli niin raskas, että en pystynyt ajattelemaan hedelmöityshoitoja hetkeen.

Nyt eletään jo kevättä, mutta mieleni on edelleen hieman sekava tästä kaikesta. Tuntuu, etten koskaan tapaa miestä, joka haluaisi perustaa perheen ilman vuosien odottelua ja pelkään, että tuhlaan taas aikaani. Toisaalta minua pelottaa lapsen saaminen yksin ja mietin kuinka pärjään ja mitä ihmiset ajattelevat? Koetan kuitenkin olla luottavainen. Tiedän sisimmässäni, että pärjään yksin lapsen kanssa ja minulla on onneksi hyvät turvaverkot. Tällä hetkellä suunnitelmissani on, että hakeudun hedelmöityshoitoihin seuraavassa kuukautiskierrossa. Toivoisin niin kovasti, että olisin raskaana ennen kuin täytän 39 ensi kesänä. Tiedän, että olisin hyvä ja rakastava äiti lapselleni.